Katsaus loppuvuoteen

Viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa on tapahtunut Britin kanssa paljon asioita, joista en ole ehtinyt lainkaan blogissa kertomaan. Vaikka vuosi on toki jo vaihtunut, ajattelin vielä hetkeksi palata menneesen ja kerrata joulukuun sekä alkuvuoden tapahtumat.

© Meeri Ylänen

Markus Scharmannin estekurssi

4.-5.12. olimme Britin kanssa mukana Marcus Scharmannin estevalmennuksessa Ypäjällä.  Meille suurimmaksi haasteeksi nousi tasaisen rytmin ylläpitäminen radan läpi, mutta saimme hyvin ajatuksesta kiinni ja varsinkin toisen päivän valmennus oli jo hyvin onnistunut. Marcus piti molempina päivinä myös teorialuennot, joissa käsiteltiin eritasoisille hevosille ja ratsastajille sopivia esteharjoituksia.

 

Itsenäisyyspäivän harjoituskoulukisat

Edustamani seura Helsingin Wiisikot järjestivät itsenäisyyspäivänä harjoituskoulukisat, joissa jokainen sai ratsastaa vapaavalintaisen radan. Ratsukoista palkittiin kuusi parasta saadun prosenttituloksen mukaan ratsastetun ohjelman vaativuudesta riippumatta. Britin kanssa suoritimme He A:1 radan mukavan tasaisesti ja saimmekin tulokseksi ilahduttavan 67,115 %. Tällä tuloksella olimme 26 osallistujan joukosta toisia.

 

Fysiikkatutkimuksen laboratoriomittaus

Hieman ennen joulukuun puoltaväliä hyppäsin autoon ja ajoin Helsingistä Jyväskylään este- ja kenttäratsastajien fysiikkatutkimuksen viimeiseen laboratoriomittaukseen. Tutkimuksessa mitattiin eri lihasten voimatasoja ja hapenottokykyä. Tulokseni olivat heikommat kuin edellisessä mittauksessa kesän alussa, mutta se antoi toisaalta hyvää motivaatiota salitreeneihen.

 

Joulukuun maajoukkueleiri

15.-17.12. suunnattiin taas Britin kanssa Ypäjälle, kun vuorossa oli maajoukkueleiri. Kahden estevalmennuksen lisäksi kävimme kokeilemassa jousiammuntaa sekä opettelimme teoriaa luennon verran. Estevalmennukset sujuivat Britin kanssa hyvin ja jousiammunta oli todella hauska kokemus! Samalla opin, että vaikka olen oikeakätinen, tähtään vasemmalla silmällä! Tämän vuoksi jouduin myös ampumaan vasenkätisesti, joka on mielestäni loistava tekosyy vaihteleviin tuloksiin. 😀

 

Visiitti Hevossairaalalla

Heti maajoukkueleirin jälkeen kävimme Britin kanssa vuositarkastuksessa Yliopistollisella eläinsairaalalla. Käynnistämme voit lukea lisää edellisestä postauksesta:  Hevosen vuositarkastus.

 

Joulun ja vuodenvaihteen päivystykset

Nämä eivät – onneksi – Brittiä koskeneet, mutta itse vietin joulun ja uudenvuoden ympärillä lomani hyvin pitkälti valinnaisella päivystyskurssilla. Päivystin sekä pieneläinsairaalalla että hevossairaalalla ja sain valtavasti uutta oppia! Pitkien päivien (ja öiden) jälkeen kyllä maistui muutamat vapaapäivät, jotka kulutettiin univelkoja pois nukkuen.

Tammikuun maajoukkueleiri

Seuraava maajoukkueleiri oli heti tammikuun alussa ja tällöin vuorossa oli Helena Källbladin kouluvalmennukset. Otimme Britin kanssa tapamme mukaisesti pieni varaslähtö Ypäjälle, kun olimme siellä jo torstaina. Tuollaiset useamman päivän valmennusputket tekevät kyllä aina niin hyvää, kun saa paremmin kiinni siitä, mitä koitetaan muuttaa. Näiden jälkeen täytyy vain aina muistaa pitää hieman kevyempi jakso, ettei rasiteta hevosta liikaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *