Nuorten hevosten maastoesteluokat

Olen kesän aikana käynyt Pin Rock´s Fade to Blackin eli Mustin kanssa hyppäämässä kaksissa kilpailuissa nuorten hevosten maastoesteluokan. Kyseessä on toista vuotta järjestettävä sarjakilpailu, jossa ratsastetaan enintään 7-vuotiaalla hevosella taitoarvosteltava maastoesterata. Maksimipistemäärä radalta on 10 ja seitsemän pisteen tuloksella osakilpailusta on oikeutettu osallistumaan finaaliin. Finaali järjestetään Ypäjällä 18.8. Kenttäratsastuksen PM-kilpailuiden ja Nuorten hevosten festifaalin yhteydessä.

© Meeri Ylänen

Ensimmäinen osakilpailu, johon osallistuimme Mustin kanssa, oli kesäkuussa Ypäjällä. Mustin kanssa osallistumme luokkaan 90-100cm, joka on avoin 5-7-vuotiaille puoliverihevosille. Ypäjällä ratamme meni oikein mukavasti ja saimmekin siitä pisteiksi 8,4. Samalla sijotuimme jaetulle neljännelle sijalle.

Osallistuimme myös Hattulan osakilpailuun heinäkuussa. Luokka oli vaikeustasoltaan Ypäjän rataa vastaava. Emme olleet käyneet Mustin kanssa harjoittelemassa Hattulassa ennen kilpailua, joten ajattelin sen saattavan ihmetellä hieman ympäristöä tai esteitä. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Musti hyppäsi hyvän ja tasaisen radan. Tästä saimme pisteitä 8,5.

© Meeri Ylänen

Sarjakilpailun lopputulokseen lasketaan parhaan osakilpailun pisteet yhdistettynä finaalin pisteisiin. Finaalin pisteitä kuitenkin painotetaan ja ne lasketaan 1,5-kertoimella. Käytännössä me siis lähdemme finaalin 8,5 pisteen pohjatuloksella. Tällä tuloksella on ilo lähteä kilpailemaan, vaikkakin parhaimmilla on yli yhdeksän pistettä jo osakilpailusta. Pitää siis muistaa realistisuus tulostavoitteissa.

Nuoren hevosen kanssa on loistavaa päästä kilpailemaan radoilla, jotka on nuorille hevosille suunniteltu. Lisäksi näissä luokissa rataan pääsee tutustumaan hevosen kanssa, jolloin saadaan hevosille hyviä kokemuksia. Parasta on päästä kilpailemaan PM-kilpailuiden yhteydessä, vaikka itse PM-kilpailuihin ei pääsekään osallistumaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *