Katsaus syksyyn

Neljä kuukautta siitä, kun olen viimeeksi kirjoittanut mitään blogiin ja myös Facebookin puolella on ollut hiljasta. Tähän syynä on puhtaasti koulukiireet. Ratsastuksesta ja varsinkin sen oheistreenistä on joutunut tänä syksynä hieman joustamaan, mutta se on sen arvoista, kun alkukesästä minua odottaa lupa tehdä eläinlääkärin töitä!

Mutta mitä siis syksyn aikana on tullut tehtyä? Klinikkavuodella jakaudumme pieniin ryhmiin ja opiskelemme eri osastoilla niin Viikissä kuin myös Mäntsälässä tuotantoeläinsairaalalla. Seuraavat osastot ovat tulleet tähän mennessä tutuiksi.

Pieneläinsisätautien erikoisklinikat – eksoottiset eläimet, kardiologia, dermatologia 

Eksoottiset eläimet eivät välttämättä suinkaan tarkoita käärmeitä ja kakaduita. Pieneläinlääketieteessä kaikki muut kuin kissa ja koira ovat eksoottisia eläimiä. Niin minunkin eksoottisten eläinten päivään kuului suurimmaksi osaksi kaneja ja niiden perushoitoa. Kardiologialla tutkimme kaksi päivää koirien sydämiä ja dermatologiassa vastaan tuli allergikkoja ja korvatulehduksia.

Pieneläinpäivystys

Kaksi 16h yövuoroa ja yksi 12h päivävuoro. Niistä ja monista päivystyspotilaista koostui minun päivystysviikkoni. Näitä viikkoja meillä on vuoden aikana yhteensä kolme ja potilaat voivat olla kaikkea mahdollista. Rauhallisten vuorojen aikana voi ehtiä jopa nukkumaan, kiireisinä pitää muistaa erikseen pitää taukoa, jotta saa jotain syötyä.

Pieneläinkirurgia – ortopedia

Kaksi viikkoa ontuvia koiria ja kissoja sekä niiden leikkauksia, kontrolleja ja tikkien poistoja. Samalla minulle ensimmäinen mahdollisuus päästä leikkaukseen steriiliksi avustajaksi ja myös leikkaamaan. Ensimmäiset kastraatiot ja sterilisaatiot tehty.

Tuotantoeläinsairaala – Saaren viikot

Saaren tuotantoeläinsairaalalla vietämme vuoden aikana neljä kahden viikon jaksoa. Näistä puolet ovat olleet syksyn puolella ja takana on mm. sikalakäyntiä, sarvien sahausta, ponin ruunausta, koiran leikkausta, utaretulehdusta, sorkkaongelmia, ontuvia hevosia… Lista on pitkä ja huikea. Saarella tehdään hyvällä perustasolla kuntapraktiikkaa, joka antaa loistavan tasapainon Viikin hienoille mittareille ja laitteille. Ja kuuluipa Saaren viikkoihin myös Ypäjällä tapahtuva tammagynekologian harjoitus.

Hevossairaala (♥♥♥)

Kolme kahden viikon jaksoa vuoden aikana. Hevossairaalalla näemme hevospotilaita laidasta laitaan. Ähkyhoito tulee hyvin tutuksi, samoin perustason ontumatutkimus. Kanylointi sujuu jo melkein rutiinilla, samoin hampaiden raspaus. Lisäksi pääsee näkemään useita harvinaisempiakin tapauksia ja monimutkaisempaa diagnosointia. Ja onhan se nyt vaan ihanaa, että saa tehdä töitä hevosten kanssa.

Pieneläinten sisätautiosasto

Kaksi viikkoa syväluotaavaa pieneläinten sisätautioppia käytännössä. Etukäteen tämä jakso hieman jännitti minua enkä kokenut olevani lainkaan omalla vahvuusalueellani. Se ei kuitenkaan haitannut mitään ja opinkin pieneläinten sisätaudeista valtavasti kahden viikon aikana! Ja voin sanoa, että aina ei ole kovin helppoa diagnosoida että mikä eläintä oikein vaivaa. Tai ainakaan päätellä, mitä kolmesta sairaudestaan se nyt eniten oireilee.

Pieneläinkirurgia – anestesia

Yksi viikko eläinten nukuttamista ja herättämistä sekä elvytysharjoitus, joka oli paljon hauskempi kuin aito tilanne olisi. Uskomattoman paljon sitä yhden viikon aikana pystyy oppimaan. Anestesiakin tuntui etukäteen vaikealta asialta, ja sitä se toki syvemmällä tasolla on, mutta hyvin sielläkin pärjäsi.

Pieneläinkirurgian erikoisklinikat – neurologia, oftalmologia, hammas

Ensimmäiset hammaskivenpoistot sekä kissalta että koiralta. Hermostotutkimuksia ja epilepsiaa. Ja silmiä, niiden vammoja sekä sairauksia. Yksi viikko jaettuna kolmen eri osaston päiviin. Teoriaa käytäntöön ja koko ajan enemmän sai tehdä myös itse.

Joskus pitää viisaimmankin irroitella. Britti ♥ © Meeri Ylänen

Tässä kun vielä kirjoittaa ylös kaiken missä on tähän mennessä ollut, ei oikeastaan edes ihmetytä, miksi välillä väsyttää ja tuntuu että pää tursuaa uutta tietoa. Mutta samalla olen saanut huomata, että tämä on täysin oma alani. Vielä minulla on kaksi viikkoa Hevossairaalan valinnaisviikkoja tälle vuodelle jäljellä, jonka jälkeen vuorossa on kahden viikon joululoma.  Kevään puolella uusina osastoina vuorossa on yleipoli, pehmytosakirurgia, patologia ja diagnostinen kuvantaminen. Lisäksi harjoitteluissa olen yhteensä kolme viikkoa, joista viikon kunnaneläinlääkäriharjoittelussa, viikon teurastamoharjoittelussa ja viikon klinikkaharjoittelussa.

Ensi kesä tulee vastaan nopeammin, kuin sitä uskoisikaan.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *