Kintereet koukkuun – Helena Källbladin kouluvalmennus

Helmikuun maajoukkueleirin yhteydessä saimme loistavan mahdollisuuden päästä Helena Källbladin yksityistunnille perjantaina jo ennen varsinaisia, lauantaina alkavia maajoukkuevalmennuksia. Kyseinen valmennus oli minulle ensimmäinen kerta, kun ratsastin Helenan silmien alla. Lopputulos oli loistava ja sain itse hyvin kiinni ideasta, miten saan ratsastettua Britin samoin myös kotona.

Alussa Britti oli hyvinkin oma itsensä. Suhteellisen pehmeä ja tasainen, mutta hieman jännittynyt ja jähmeä vasemmalle. Tässä tilanteessa tulee suuri houkutus ratsastaa hevosta kädellä, mutta Helenan ohjeiden avulla pääsimme jumppaamaan Britin kylkiä ja kintereitä.

Britti haluaa luonnostaan kulkea kohtuullisen suorilla takajaloilla, mikä on tyypillistä hevosille, joissa on paljon täykkäriverta. Pääsimme kintereisiin hyvin käsiksi, kun työskentelimme ympyrällä kevyessä ravissa asetusten ja väistöjen parissa. Aloitimme vasta-asetuksella, josta jatkoimme väistättämällä takaosaa reilusti ympyrän sisäpuolelle. Tämän jälkeen väistätys pidettiin samana, mutta asetus siirrettiin pehmeästi sisälle. Taas kun hevonen tuntui hyvältä, pidettiin asetus samana ja väistätettiin takaosaa kevyesti ulos: sisätakajalka vatsan alle. Sama toistettiin molempiin suuntiin ravissa ja laukassa.

Systeemi kuulostaa helpolta ja periaatteessa se sitä onkin. Kuitenkin, kun aloittaa väistätyksen hevosella, joka ei ole sitä tuolla tavalla tehnyt, tuntuu meno hirveältä. Eikä se myöskään näytä erityisen hyvältä. Kyse on kuitenkin hevosen jumppaamisesta ja kun hevosen väistöjen jälkeen suoristaa liikkumaan kahdella uralla, on alla aivan eri tuntuinen hevonen. Ainakin Britillä tämä jumppa toimi loistavasti: kintereet koukistuivat, selkä toimi ja hevonen oli myös huomattavasti pehmeämmin tasaisella tuntumalla.

Tätä samaa jumppaa olemme jatkaneet nyt kotona ja päivä päivältä se tuntuu helpommalta. Toki työtä on vielä valtavasti, mutta Roomaa ei rakennettu päivässä. Helenan ohjeiden mukaisesti keskityn Britin jumppaamisen lisäksi myös siihen, että vasen käteni on tasainen eikä elä omaa elämäänsä. “You have to make your left hand to obey.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *